banneri rssFeed Etusivu Arvostelut Tietoa Liity

Blogi


Sokkotestissä kotimaiset halpisoluet
12.4.2013 klo 21:18 Veikko

Hus ennakkoluulot! Sokkotestit tulevat!

Sainpahan tilaisuuden jymäyttää jätkiä. Järkkäsin siis sokkotestin testaamaan makustelutaitoja. Ja olipa omakin sorkka ojassa, sillä halusin itselleni jotain vertailukaljoja.

En sen kummemmin miettinyt valintoja vaan lähdin maitomarkettiin shoppailemaan. Tarkoituksena oli mallintaa perusjampan ostopäätöksiä. Piti olla halpaa (mielellään alle 4€/l), kotimaista ja mieluiten eri valmistajilta. Sellasta peruslageria, jota sieltä haetaan. Mukaan tarttui kuutta erilaista olutta: 

Lapin Kulta Premium Lager. Se usein parjattu Lappari. Halusin testata onko sen mollaamiselle jotain oikeaa syytä. Tämä oli kallein testiolut.

Rainbow Pint of Lager, jonka tölkki on niin luotaantyöntävän näköinen, etten melkein uskaltanut siihen koskea.

Vanha kuoma Sandels. Tiesin, että Everstillä on mainetta meidän piireissä, joten olihan tuokin otettava testiin.

Karhu III sai edustaa suomalaisia peruskeskikuria. Eipä ollut halvinta, mutta marketissa ei muita lasipulloja ollut tarjolla. Outoa.

Pirkka Tumma Lager – henkilökohtainen suosikki! Olen kohdannut ivaa ja paheksuvia katseita, kun tätä olen tätä herkkua hehkutellut (p.s. olut valmistetaan Alankomaissa, mutta valmistuttaja on Ruokakesko. Pirkkabrändistä tulee sen verran Suomiviboja, että lasken tämän kotimaiseksi.)

Tottahan toki mukaan piti ottaa villikortti eli Panimomestarin Nikolai, alkoholiton tumma lager. Hymäilin oveluuttani jo kaupassa. Kassantäti ei ollut niin varma ostoksistani.

Arvon oluenystävät saapuivat illemmalla yourstrulyn kotiin ja tarjoilin herkut satunnaisessa järjestyksessä. Itsekin maistelin tietysti, mutta arvioimisen jätin sokkotestaajille.  

Testin tulokset:

Pirkka tumma Lager:

Rainbow Pint of Lager: 2+

Sandels: 1½

Karhu III: 1½

Lapin Kulta: 1+

Nikolai alkoholiton tumma lager: 1

(nimeä klikkaamalla pääset arvosteluun...)

Kiusaamisen jälkeen seuratovereiden olutsuut olivat kääntyneet sen verran mutkalle, että täytyi paljastaa spesiaalibonus eli Koffin Porter. Sen arvasivat heti. Vaan sepäs ei enää kuulunutkaan sokkotestiin ja sen arvostelun voit lukea tästä. 


Arvostelu
Coolhead Deep Double Blueberry Pie 10.12.2018
Maa: Suomi | ABV: 6 | Tyyppi: Berliner Weisse | Arvosana: 4

Coolheadin Deep sarjan Blueberry Pie gose hakeutui luokseni Tuusulasta, panimon omasta myymälästä. Erinomainen mustikkapiiras. Lue lisää!



Yhteistyössä:Yhteistyössä
Vaahtokruunu twitterissä
Kalenteri Kalenteri
Valitettavasti uusinta tapahtumaa
ei ole vielä merkitty kalenteriin!
Tarkistathan myöhemmin uudelleen.
Facebook
Copyright Vaahtokruunu 2013 / Site development by Petteri Huppunen Rekisteriseloste | Uutiskirje | Ota yhteyttä