banneri rssFeed Etusivu Arvostelut Tietoa Liity

Blogi


Humalatestausta. Siis sen kasvin.
16.10.2014 klo 16:48 Mara

Luulitte jo, että seuramme lepää laakereillaan, eikä järjestä enää kuukausitapahtumia, mutta epälijöille olutta kurkkuun, sillä seuramme kokoontui syyskuun lopussa melko mielenkiintoisen teeman ympärille: miten humalointi vaikuttaa? Kyllä muuten vaikuttaa.

Oma panimomestarimme Pete oli tehtaillut meille ihan ikiomaa olutta. Mutta pienenä twistinä Pete oli humaloinut oluensa viidellä eri humalalla, ja siinähän sitä sitten yhteistuumin pohdimme ja makustelimme, kuinka humalointi vaikuttaa olueeseen. Kaikki vertailun oluet olivat noin 6,3% vahvuudeltaan.

Humalien ostamisessa tarkoitus oli tähdätä yleisesti käytettyihin humaliin. Suurin osa oli jo panimomestarillemme tuttuja ja ennestään käytettyjä, mutta yksi villi kortti eksyi mukaan.

Petes laziest engineer

Aloittakaamme vertailu verrokkioluella, Pete´s Lazyest Engineerillä. Tämä oli täysin humaloimaton olut, hyödyntäen ainoastaan maltaidensa ihastuttavia nyansseja. Maltaina toimivat niin perus pilsener ja pienenä vivahteena Münich-tyyppinen mallas.

Kuten arvata saattaa, ilman humalaa tämä olut ei toimisi humalassakaan. Kauniisti sanottuna mallasjuomaa, mutta kuitenkin perusbulkkia parempi. Tuoksu melko maltainen ynnä simamainen. Maistui lähinnä maltaalle ja happamahkolle leivälle. Raskas ja jonkin verran banaaninen, muttei maailman huonoinkaan. Ilman humalaa tätä ei oikein olueksi kehtaa kutsua, joten seuraavaksi humaloituihin versioihin! Näihin humaloituhin versioihin lipsahti vahingossa viisinkertainen määrä humalaa, joten humala-aromien luulisi olevan melko selkeitä.

Petes lazy engineer Amarillo

Pete´s Lazy Engineer Amarillo. Jenkkiläistä Amarillo-humalaa siis sisältävä.

Humaloimattomaan verrattuna väri on astetta tummemman ruskehtavan kellertävä, ei ehkä ihan kaikkein huokuttelevin väri. Tuoksu sen sijaan on muuttunut sisältäen nyt reilusti ruohoisuutta ja trooppista hedelmää, ehkä jopa hieman saippuaa.

Maku vastaa tuoksua. Se on rauhallisen ruohoinen, greippinen ja saippuamainen. Jälkimaku on suorastaan överikatkera, niin humalaisen ruohoinen, että tätä olutta ei nopeasti kehtaa juoda. Yrttisen kukkainen, katkeran suloisen pehmeä olut. Mutta yksipuoliseksi jäävä, vaikka onkin parempaa kuin humaloimaton versio. Seuraavaa kehiin.

Petes lazy engineer Challenger

Pete´s Lazy Engineer Challenger, brittiläistä Challengeriä hyödyntävä.

Väritys on lähes sama kuin amarillo-versioissa, mutta tuoksu poikkeaa kosolti sisältäen erittäin voimakasta ahomansikkaa, oikein vaniljamaisen makeaa sellaista. Oikein kiva, toisaalta ehkä myös vähän esanssinen.

Maultaan yllätys yllätys mansikkamainen. Mansikkajäätelöksi ja mansikkajugurtiksikin tätä makua kuvailtiin. Mansikkaa mansikkaa mansikkaa, jonka taustalla kevyttä ruohoa ja jotain mystistä hedelmää. Mieltä ylentävä jälkimaku, se ei ole överihumalainen tai mansikkamainen vaan se tarjoaa mukavan makean kuivan viimeistelyn. Hyvin nannaa, parempaa kuin edellinen. Jos arvioimiseen lähdetään, tälle tärähtäisi 3,5/5.

Petes lazy engineer Cluster

Pete´s Lazy Engineer Cluster asteli seuraavaksi makutuomariston eteen. Jälleen on jenkkihumalointi kyseessä.

Väri ja vaahtoisuus on samaa edellisten humaloitujen versioiden kanssa. Mutta tämäpä ei enää tuoksu ahomansikalta, vaan nyt sieraimiin hiippailevat makea hedelmä ja metsämarja, ja jos on Maraa uskominen (ei ole), niin myös nallekarkki.

Maku on alussa melko raikas ja ruohoinen kääntyen sitten kohti kepeää geneeristä hedelmää, ruohomätästä ja metsämarjaa. Kenties myös ihan trooppisen ilmaston hedelmiä sisältävä. Jälkimaku on kuin laimeampi versio Amarillon jälkimausta, ruohoinen, muttei niin överikatkero. Kokonaisuutena makoisa.

Nyt seurueelle herää pieni pelko: Voiko kieli turtua humalaan? Voiko humalaan turtua? Ei auta kuin fiilistellä seuraavaa olutta.

Petes lazy engineer Hallertau mittelfruh

Edelleenkin kuohkea tiheä valkoinen vaahto ja ruskehtavan kellertävän väri tässä Pete´s Lazy Engineer Hallertrau Mittelfrühssa. Ja kas, ahomansikka tekee paluun tuoksussa! Tuoksu on makoisan makea. Nyt on erittäin samanlainen meininki kuin Challenger-humalan kanssa.

Maku on alussa hapokkaan makea ja pistelvä, kääntyen sitten kirpsakkaa happamahkoa mansikkaa ja kevyttä ruohomätästä. Mansikkamaisuus ei kuitenkaan maussa yllä Challengerin tasolle. Jälkimaku on kevyempi kuin muissa tähänastisissa olusissa.

Kokonaisuutena jepa jees, Challengeriä kovasti muistuttava.

Petes lazy engineer Styrian Goldnings

Sitten vielä illan viimeinen humala esittelyyn, Pete´s Lazy Engineer Styrian Goldnings, slovenialaista humalaa sisältävä. Yllä oleva kuva hieman huijaa, tässä oli kyllä ihan samanlainen kuohkea valkoinen vaahto kuin edellisissäkin.

Tuoksu onkin jännä erilainen. Vaikeasti määriteltävä ja monivivahteinen. Se on puhtaan saippuamainen, sitruksinen, hapan ja jotain mystistä muuta.

Maku on alussa raikas ja sitruksinen, mutta sitten kielelle levähtää pähkinää, Fairy-tiskiainetta ja ruohoa. Jälkimaku on pitkän katkeran ruohoinen sisältäen viitteitä pähkinästä ja sitrushedelmästä.

Aika vaikea ja epäselvä olut. Ei huono, ei hyvä.

 

Mutta jo aikaisemmin herännyt kysymys asteli mieliimme: voiko humalaan turtua? Ei auttanut kuin kokeilla vielä toinen lasillinen Pete´s Lazy Engineer Amarilloa, että maistuuko tämä vielä överikatkerolta lopussa.

Onneksi pystyimme huokaisemaan helpotuksesta, tämä on edelleen yhtä överikatkeraa kuin alussakin, että jos kieli ja makuaisti olivatkin turtuneet, eivät ne olleet ainakaan kovin pahasti.

Lisäksi jäi vielä askarruttelemaan ahomansikkamainen kysymys, siispä Challenger vs. Mittelfrüh vielä kertaalleen one-on-one -vertailuun. Pohdintojen jälkeen Hallertau Mittelfrüh tuoksuu enemmän mansikalta kuin Challenger. Kaikki on kuitenkin miedompaa Challengerissa. Keskustelun aiheeksi kuitenkin jää, kumpi on parempi. Toiset sanoivat, että kokonaisuus oli Challenger-versioissa parempi, mutta toiset preferoivat maun vahvuutta.

Petes Lazy engineer Mix

Ja pitihän sitä vielä alkaa hieman leikkimään, joten pistimme kaikkia humaloituja oluita sekaisin muodostaen Pete´s Lazy Engineer Ultimate Mixin. Vaahto on kumpuileva ja väritys sakean ruskeahko.

Tuoksu on makea, marjainen, ruohoinen, mansikkamainen, sitruksinen, nallekarkkimainen, hölmö. Liikaa kaikkea.

Maku on oikea sekametelisoppa. Kaikki edellisten oluiden humala-aromit masituvat sekaisin keskenään lähes kumoten toisiaan. On sitruunaa, ruohoa, mansikkaa ja jne., mutta epäkelvolla tavalla. Jälkimaku on pitkähkön ruohoisen kuivattava.

Kokonaisuutena yhtä massaa, kun kaikkia laittaa sekaisin. Mikään ei maistu miltään eikä mikään erotu edukseen.

 

Lopuksi pitää mainita, että testi oli erittäin onnistunut. Maistelijamme pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että ilman humalaa ei ole olutta. Ja niin, puhumme siis siitä kasvista, emme olotilasta. Tulevaisuudessa tulemme uusimaan tämän testin eri humalilla ja myöhemmin jopa laajennamme käsitettä muihinkin oluen osa-alueisiin.


Arvostelu
Coolhead Deep Double Blueberry Pie 10.12.2018
Maa: Suomi | ABV: 6 | Tyyppi: Berliner Weisse | Arvosana: 4

Coolheadin Deep sarjan Blueberry Pie gose hakeutui luokseni Tuusulasta, panimon omasta myymälästä. Erinomainen mustikkapiiras. Lue lisää!



Yhteistyössä:Yhteistyössä
Vaahtokruunu twitterissä
Kalenteri Kalenteri
Valitettavasti uusinta tapahtumaa
ei ole vielä merkitty kalenteriin!
Tarkistathan myöhemmin uudelleen.
Facebook
Copyright Vaahtokruunu 2013 / Site development by Petteri Huppunen Rekisteriseloste | Uutiskirje | Ota yhteyttä