banneri rssFeed Etusivu Arvostelut Tietoa Liity

Blogi


Suuret Oluet, Pienet Panimot 2013 - Rautatientori, olutfestari ja Hapan Olut.
26.7.2013 klo 21:27 Unde

Heinäkuun loppu. Suuret Oluet, Pienet Panimot rantautui Helsingin Rautatientorille 20 pienpanimon voimin. Torstaista lauantaihin kestävä festivaali tarjosi mahtavan kattauksen pienpanimo-oluita sekä myös ruokaa nälkäisille.

Vaahtokruunu kävi katsomassa meininkiä lauantaina ja olikin paikalla jo puolenpäivän tuntumassa. Rautatientorille oli pystytetty isot teltat ja keskelle asetettu runsaasti pöytiä janoisille. Festivaalialueen ovella myytiin maistelulaseja pientä korvausta vastaan, jos sen itsellesi halusit niin sekin onnistui. Tähän oli sitten tarkoitus käydä hakemassa olutta panimoiden hanoista.

Lauantai oli kesäisen lämmin, sinisellä taivaalla pilvenhattarat loistivat poissaolollaan. Auringon paahtaessa niskaan siirryimme kiertelemään festivaalialuetta. Valinnanvaraa ainakin oli riittävästi. Ensimmäisenä pysähdyimme Vakka-Suomen Panimon tiskille, mistä mukaan tarttuivat mielenkiintoisesti maustetut vaaleat lagerit: Suvi jossa mausteena oli koivua sekä Nokkospils. Suvi ei innostanut vaikkakin plussaa sai kokeilusta, jäi vetiseksi. Nokkospils oli jo kuriositeettina sellainen tuote, jota oli pakko kokeilla. No nokkonenhan siinä tuoksui ja maistui, ja jonkinlainen ruoho. Tavallaan hyvää, mutta ehkä liian extreme-kokeilu.

Seuraavalla kierroksella pysähdyimme Saimaan Juomatehtaan kattavan tarjonnan äärelle. Itse olin Blue Skies-IPAn perässä, mutta se oli jo juotu parempiin suihin. Saman ilmiön huomasimme myös muiden herkkujen kohdalla, nopeat juo hitaat. Sunset IPA lähti matkaamme ja se ajoi asiansa melko passelisti. Melko makea, trooppisten hedelmien hallitsema maku jätti suun kaipaamaan lisää katkeroa. Milneburgin IPA taas oli synkän katkera tapaus, melkein jopa täysi vastakohta tuolle aurinkoiselle Sunset IPAlle.

Katkero jäi hakematta, mutta hapanta tuotiin tilalle. Stadin Panimo oli tuonut mukanaan erikoisemman uutuuden eli Sour Alen, ja tästähän muodostui päivän kirkkaasti paras olut. Alkuhämmennyksen jälkeen pystyin toteamaan tämän olueksi, tuoksu kun oli kirpeän omenainen, päärynäinen ja valkoviinimäinen. Mausta löytyi maltaan makeutta tasapainoittamassa hapanta omenaa. Stadin Panimon tuotteita oli pöydässämme lisää Double IPAn muodossa. Jokin tässä katkeropommissa jäi vaivaamaan, eikä jackpot tällä kertaa osunut kohdalleen. Sahtiahan oli myös pakko maistaa kun sitä tarjottiin usemmaltakin tiskiltä. Lammin Sahti oli täyteläinen ja banaaninen olut, joka lämmitti mieltä.

Beer Hunter’s ja Ruosniemen Panimo olivat keitelleet yhteistuumin kesäisen raikkaan riisilagerin: Kesäderbyn. Ensimmäisenä esiin puskee riisi. Todella raikas olut, missä on myös humalan puraisua. Japanin spesialistimme totesi tämän olevan täydellinen ‘Sapporo-olut’. Kun nyt oli oluessa ollut riisiä niin pitihän siihen trendikkäästi hakea myös ruista. Malmgårdin Arctic Circle Ale oli näppärä rukiin ja katajan yhdistelmä, mikä tammisen punertavalla ulkonäöllään oli myös kaunista katseltavaa.

Kuninkaankartanon Panimo houkutteli tiskilleen Torpparilla, jota mainostettiin 100 IBU-yksiköllä. Olihan tätä kokeiltava. Stallhagenilta käytiin myös hakemassa amerikkalaisesti humaloitu ja mustikalla maustettu ale. Jälkimmäinen oli ihan jees - osastoa, humalaa ja mustikkaa ja oikeastaan kaikkea olisi voinut olla enemmän. Torppari taas ihmetytti sillä, että 100 IBUa ei näyttänyt täyttyvän lähellekään. Trooppista makeutta ja myöskin sitruksen tuomaa katkeruutta, toimiva olut kuitenkin.

Ruokapuoli festareilla oli myöskin kunnossa. Bryggeri Helsinki oli tuonut oman keittiöpanoksensa ja sai paikalta myös muikkuja tai lihapullia yms perinteikästä festariruokaa. Me marssimme kuitenkin Bryggerin tiskille ja otimme Savuporsas-burgerit mieheen. Ja kyllä se vei kielen mennessään! Rucolalla ja punasipulilla höystetty burgeri sopi täydellisesti oluiden väliin tankkaukseksi, ja kasvatti seuran kiinnostusta myös Bryggerin ravintolan puoleen.

Ruoan jälkeen olut maistui, ja sitä käytiin hakemassa Stadin Panimon sekä Pyynikin Käsityöläispanimon tiskeiltä. Stadilta otimme uutuuden Kohatu Oat Pale Ale, joka on siis kauralla höystetty APA. Pyynikiltä löytyi Simo Vehnäolut, joka pääsi myös Maran Maltaiseen Maanantaihin. Käy lukaisemassa Maran mietteet täältä. Kaura-APA, no mielenkiintoiselta kuulostanut olut tuotti pienoisen pettymyksen. Ruohoinen ja kukkainen humalointi ei riittänyt tällä kertaa kun olut jäi varsin miedoksi ilmeisesti kauran sekä vehnän toimesta.

Tässä vaiheessa päivää huomasimme ajankohdan heikkouden. Moni kiinnostava tuote oli jo päässyt loppumaan. Niihin kuului mm. Hollohan Hirven Kivisahti sekä Belgianhirvi Saison, Rekolan Panimon ja Panimo Hiiden Kaksi-Kotia tyrniolut. No ei me tästä lannistuttu kun tarjontaa oli yllinkyllin.

Teerenpeliltä lähdin kokeilemaan siideriä. Aluksi oli aikeissa kyllä ottaa Mustikkaa, mutta varmaankin useamman epäonnisen oluen etsinnän jälkeen aivoni raksuttivat tyhjää ja tilasin Puolukan. Kuninkaankartanolta kävimme myös hakemassa hieman Häähumua kesäiseen iltapäivään. Puolukkasiideri oli yllättävän hyvä. Olutseuralta nousee kyllä peukut pienpanimoille siiderienkin puolesta. Häähumu oli runsaasti humaloitu vehnäolut, joka räjäytti yhden janoisen tajunnan. Täydellisyyttä hipova suoritus, joskin hento vetisyys veti pointseja alaspäin.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja sen huomasimme myös katsomalla lompakkoihin. Päivän viimeinen oli käsillä. Olihan se jo aikakin synkistellä, joten Stadin Panimon Katariina Imperial Stout sopi tähän paremmin kuin hyvin. Vaikka vähän olut kärsikin jo paahtavasta auringosta, oli se silti hieno olut. Oli paahdettua mallasta, tummaa suklaata ja yrttistä humalointia. Niin kuin pitääkin.

Päällimmäisenä mieleen jäi festivaalista iloinen puheensorina ja pienpanimoiden alati kasvava kiinnostus kansan keskuudessa. Ihmisiä saapui paikalle jo hyvissä ajoin, muttei tungokseksi asti. Olutkulttuuri näytti ainakin tämän tapahtuman tiimoilta olevan menossa kovaa vauhtia ylöspäin. Juuri tälläisiä tapahtumia tarvitaan, jotta ihmiset tajuaisivat miten loistavaa käsityöläishenkeä Suomesta löytyy! Vaahtokruunu kiittää ja kumartaa tapahtuman järjestäjien suuntaan, sekä mukan olleille pienpanimoille. Mahtavaa meininkiä kertakaikkiaan.

Kesää on vielä jäljellä, joten tutustukaa hyvät ihmiset suomalaisten pienpanimoiden tuotteisiin. Ja muistakaa nauttia elämästä!


Arvostelu
Rodenbach Grand Cru 13.8.2018
Maa: Belgia | ABV: 6,0% | Tyyppi: Sour Red Ale | Arvosana: 4½

Klasikko-olut Belgiasta! Kirjassa 1001 olutta, jotka kannattaa juoda ennen kuolemaa. Älä siis kuole, vaan juo tää! Lue lisää!



Yhteistyössä:Yhteistyössä
Vaahtokruunu twitterissä
Kalenteri Kalenteri
Valitettavasti uusinta tapahtumaa
ei ole vielä merkitty kalenteriin!
Tarkistathan myöhemmin uudelleen.
Facebook
Copyright Vaahtokruunu 2013 / Site development by Petteri Huppunen Rekisteriseloste | Uutiskirje | Ota yhteyttä